Hääpuku kevätmorsiamelle ♥

 Tämä kevät on ollut monellakin tapaa jännittävää aikaa. Oman jännityksensä siihen toi hääpukuprojekti jota pääsin toteuttamaan kevätmorsiamelle. Ensin piti kyllä vähän miettiä, että otanko työn vastaan kun edellisestä hääpuvun ompelusta oli ehtinyt muutama kymmenen vuotta vierähtää. Homma kutkutteli kuitenkin niin paljon, että olihan se suostuttava! 

Morsiamella oli valmiina mekko, jolle oli tarkoitus tehdä irtohelma päälle tyllistä. Lisäksi toiveena oli malli, joka olisi edestä lyhyempi ja pitenisi taakse vähän laahuksen malliin. 





Tyllin kanssa en ollut aikaisemmin juurikaan työskennellyt, joten vähän piti kuiva harjoitella ennen varsinaista helman ompelua. Testasin rypytystä pienemmälle matkalle sekä kokeilin vyötärökaitaleen mallia. 



Itse mekko oli täysin pitsinen ja malliltaan niin kaunis, ettei sitä haluttu peittää kovin runsaalla           
tyllikerroksella. Niinpä helma tuli kaksinkertaisesta tyllistä, joka koottiin vyötärölle rypytyksellä       
vyötärönauhaan. Vyötärönauha kiinnittyi takana kahdella helmiäisnapilla ja varmistuksena oli vielä piiloneppari. 

Kun helma oli muuten valmis oli se leikattava vielä muotoonsa: edestä mekon helman kanssa samaan mittaan ja siitä viistosti kohti takaosaa niin, että se hieman viistäisi lattiaa kävellessä. Se taisi olla kaikista jännittävin osuus koko hommassa! Lopulta leikkuu lopulliseen muotoonsa tehtiinkin puvun ollessa päällä, jolloin sen sai tehtyä yhdellä sovituskerralla. 




Morsiamen häälookin täydensi tiara ja huntu. 




Helmaan tein vielä sinne tänne ruusukkeita rypistämällä ne helman tyllistä ja ompelin ne käsin muotoonsa. Harmittavasti yhtään lähikuvaa niistä ei tullut ja kauempaa niitä ei juurikaan huomaa. 

Tämä oli kyllä mukavaa vaihtelua ompelutöihin ja pääsi samalla vähän haastamaan itseään. Hääpuvusta tuli ihanan persoonallinen ja täysin kantajansa näköinen.

Tässä morsiamen luvalla pari kuvaa hääparista heidän tärkeänä päivänään. 









Onnea vielä kerran Emmi & Joel ♥





Ei kommentteja