Näytetään tekstit, joissa on tunniste villasukat. Näytä kaikki tekstit

Neulevuosi 2023

 Heippa!

Täällä on ollut aika hiljaista pitkän aikaa, mutta ei tässä toimettomana olla oltu. Päinvastoin! Monta rautaa tulessa yhtä aikaa, mutta niistä myöhemmin lisää. 

Nyt ajattelin tehdä katsauksen viime vuoden aikaansaannoksiin eli mitä kaikkea tulikaan tehtyä. 

Vuosi starttasi tilaustyöllä ja pääsin kokeilemaan sellaista mitä en ennen ollut tehnyt. Palatossut oli kyllä lapsuudesta tutut, jolloin mummu niitä paljon neuloi. Tämä oli kiva työ ja etenkin kun asiakkaan edelliset oli hänen mummonsa tekemät, jotka oli nyt tulleet tiensä päähän. Ehkä näillä kolmella parilla pääsee nyt jonkin aikaa eteenpäin.

 




Maaliskuulla lisääntyvä auringonvalo innoitti näihin värikkäisiin polvisukkiin. Raitalankaa oli vain sen verran, että riitti varsiin, joten teristä tuli pakon sanelemana yksiväriset. 



Ennen huhtikuun Ylläksen reissua tein loppuun jo edellisenä syksynä aloittamani Linka Neumannin Alasuq -neulepaidan. Alkujaan olisin halunnut tähän pohjaväriksi vaalean sammaleenvihreän, mutta silloin väreissä oli paljon saatavuushaasteita koronan jälkimainingeissa. Niinpä päädyin ruskeaan ja se osoittautui ihan kelpo valinnaksi. 
Neule on muutamia kertoja ollut päällä kovimmilla pakkasilla sekä kevään aurinkoisina päivinä kun takkia ei ole tarvinnut. Hyvin sillä tarkenee. 



   

Alasuqista jäi jonkin verran lankoja yli ja koska oli into päällä niin aloitin toisen neuleen. Hélène Magnùssonin Maja-neuletakkiin olin ihastunut jo muutama vuosi sitten ja langatkin oli malliin sopivat. Siispä sitä neulomaan! 
Neule on steekkaamista vaille valmis ja olen kerännyt sitä varten rohkeutta tässä jo kohta siis vuoden!  




Välillä koitan saada lankavarastoa vähemmäksi ja jämiä mm. tällaisiin lyhytvartisiin sukkiin. Hitaasti tyhjenee kun joku niitä lankoja kaiken maailman tarjouksista meille kotiin kantaa! 


Kesällä laitoin puikot jäähylle ja aloin heilutella virkkuukoukkua. Tässäkin sama tavoite: saada puuvillalankavarastoja vähemmäksi. Virkkasin sitten pyörylöitä ja neliöitä ja niitä on valmiina nyt  tuollainen 15 litran muovilaatikko. Mitä niistä tulee niin sitä en vielä tiedä, mutta kyllä se joku päivä valkenee :) 



Tämän seuraavan kuvan kohdalla saisikin vetää ruksin seinään, sillä tällaista teen TODELLA harvoin. Tiedän, että pitäisi parsia ja paikata, mutta olen äärimmäisen laiska sellaiseen. Ennemmin teen uutta ja sehän ei ole aina kovin järkevää. 
Miehelle muutama vuosi sitten neulomani mökkisukat oli reikiintyneet pohjista niin pahoin, että parsiminen ei olisi auttanut. Onneksi varastoista löytyikin vielä 1,5 kerää samaa lankaa, joten neuloin uudet terät. Nyt passaa tallustella jälleen! 
Me ollaan villasukkien superkuluttajia, sillä aina kun ollaan kotona, ollaan villasukissa ♥




Loppukesällä tein välityönä Ksenia Naidyonin Stormy Sky -huivin. Lankana tässä on Austermann Algarve Color 100% puuvillalanka. Mulle tyypillisin lankavalinta on juuri tuollainen kirjava tai pätkävärjätty. Rakastan värejä ♥ 




Syyskuun alussa tehtiin miehen kanssa kahdestaan reissu Amsterdamiin. Siellä mulla ei tainnut olla mukana käsityötä, mutta vähän vahingossa osuttiin kadulle, jolla oli lankakauppa. Eikä mikä tahansa lankakauppa vaan Stephen & Penelope -lankakauppa ♥ 
Olin niin tohkeissani, että vasta jälkeenpäin tajusin itse Stephen Westin olleen kaupalla paikalla! Ihan vähän ostin lankaa, koska eihän sitä nyt voinut olla ostamatta. 






Syksyllä aloitinkin sitten monta projektia samanaikaisesti. Ekana puikoille pääsi Muita ihania Tiinan suunnittelemat Lokasukat. Näin tämän väriyhdistelmän instagramissa ja siitä se ajatus sitten lähti. Sattuipa langatkin löytymään sieltä kuuluisasta omasta lankavarastosta :) Nämä valmistui ihan joulukuun viimeisinä päivinä enkä ole valmiista sukista vielä ehtinyt kuvaa ottaa.



Lokasukkien kanssa vuorotellen neuloin itselle pitkää neulepaitaa. Törmäsin Prismassa tähän lankaan ja oli ihan pakko päästä kokeilemaan millaista pintaa siitä tulee. 
Neuloin kaksinkertaisella langalla ja pinnasta tuli kaunis liukuväri. Ohjetta tähän minulla ei ollut vaan laskeskelin tiheyksiä ja niistä sitten mittailin leveydet ja pituudet. Tämäkin neule valmistui vuoden vaihteessa, mutta päättelyt ja kuvaaminen on vielä tekemättä. Ainoa vaihekuva on tuossa alla kun oli niin persikkaista puikoilla ja lasissa :) 








Edellisten sukkien ja oman neuleen väliin kiilasi loppuvuodesta vielä tyttären tilausneule joka toki oli saatava puikoille h-e-t-i. Tämän tein myös ilman varsinaista ohjetta pelkän mallitilkun ja mittanauhan perusteella. Hihat ja etu- sekä takakappale neulottiin ominaan ja lopuksi ommeltiin osat kokoon. Lankoina tässä on Dropsin Kid Silk ja Brushed Alpaca Silk. Neuleesta tuli ihanan kevyt ja se valmistui lopulta aika nopsaan. 





Siinäpä oli Peukaloisen Neulevuosi 2023 kokonaisuudessaan. Jotain sukkia saattoi jäädä matkasta, mutta vuosi oli selkeästi neulepaitojen vuosi. 

Miltä sinun neulevuosi 2023 näytti? 



Näin neulot villasukat

Lov!t Käsityöverkkokaupan Emilian kanssa kirjoiteltiin pari vuotta sitten Yksinkertaiset ja ymmärrettävät ohjeet villasukkien neulomiseen.  Laitanpa ohjeen nyt tännekin 😊

Näin neulot villasukat

Koko n.38 

Tarvikkeet:  

  • Villalankaa esim. Novita 7 veljestä, mallissa käytetty Schachenmayr Regia Stockholm Color, tiheys 20s ja 28 krs  
  • sukkapuikot nro 3,5 tai käsialan mukaan

 Mallineuleet:

  • Joustinneule suljettuna neuleena :*2o,2n* tai *1o,1n* tai *3o,1n*, toista *--* 
  • Sileä neule suljettuna neuleena: neulo kaikki kerrokset oikein. 

 

Luo 48 silmukkaa ja jaa ne tasan neljälle puikolle, 12 kullekin. Kerros vaihtuu aina 1. ja 4. puikon välissä. Neulo haluamaasi joustinta suljettuna neuleena haluamasi korkeuden verran. Mallisukan joustin on 2o, 2n ja kerroksia on 8, sillä neuloin näistä nilkkasukat.





Kun joustimen korkeus on sopiva, on aika aloittaa kantapää. Neulo 1. puikon silmukat 4. puikolle. Näin silmukat jakautuvat kolmelle puikolle seuraavasti: 12-12-24. Käännä työ ja neulo nyt kaikki 24 silmukkaa nurin. Käännä työ ja aloita vahvistettu kantapää.




Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo seuraava oikein. Jatka näin, 1s neulomatta, 1s oikein,  kierros loppuun saakka. Käännä ja neulo nurjalla puolella silmukat nurin. Neulo näitä kierroksia vuorotellen,  kunnes niitä on 24 eli nostettujen silmukoiden kerrosmäärä on 12. Näin itse sen helpoiten lasken. 




Kun olet viimeksi neulonut nurjan puolen silmukat on aika aloittaa kantapohjan kavennukset. Jatka samaa vahvistettua neuletta ja neulo kunnes jäljellä on enää 9 silmukkaa. Tee sitten ylivetokavennus eli nosta 1 silmukka neulomatta, neulo seuraava oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun yli. Käännä työ. Nosta 1s, neulo seuraavat silmukat nurin kunnes jäljellä on 9s. Neulo 2 seuraavaa silmukkaa nurin yhteen ja käännä työ. Jatka samalla lailla niin, että sivu silmukat vähenevät joka kierroksella, mutta keskisilmukat pysyvät samana eli 8.




Kun sivusilmukat loppuvat on kantapohja valmis. Jaa nyt nämä silmukat kahdelle puikolle niin, että molemmille tulee 4s. Neulo 4. puikon silmukat niin että saat langan keskelle. Nyt käytössä on taas 4 puikkoa. 

Poimi 1. puikolle nyt kantapohjan 4 silmukan lisäksi kantalapun sivusta yhteensä 13 silmukkaa. Voit joko vain poimia nämä tai neuloa suoraan. Itse suosin jälkimmäistä tapaa. Eli tällöin vedän langan reunasilmukan läpi ja silmukka on valmis.



Neulo seuraavaksi 2. ja 3. puikon silmukat oikein ja poimi/neulo kantalapun toiselta sivulta samoin 13 silmukkaa ja neulo loput 4s. Sukan pitäisi näyttää nyt tältä:




Näillä 58 silmukalla jatketaan sileää neuletta. Samalla aloitetaan kiilakavennukset eli neulotaan 1. puikon lopussa 2 viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja 4. puikon alussa tehdään ylivetokavennus. Kavennukset toistetaan joka 2. kierroksella kunnes silmukoita on kaikilla puikoilla jäljellä 12.




Nyt jatketaan sileää neuletta niin pitkästi, että pohjan pituus on n. 20cm tai kun pikkuvarvas peittyy. Tähän löytyy hyvä mittataulukko esim. Lankamaailman sivuilta: 

Sukkataulukko

Kun pohjan pituus on sopiva, on aika aloittaa kärkikavennukset. Voit tehdä joko nauhakavennuksen tai sädekavennuksen.

Nauhakavennus: 

Neulo 1. puikon silmukat kunnes jäljellä on 3s. Neulo 2 oikein yhteen ja viimeinen silmukka oikein. Neulo 2. puikon ensimmäinen silmukka oikein ja tee sen jälkeen ylivetokavennus. Neulo loput silmukat oikein. Neulo 3. puikon silmukat kunnes jäljellä on 3s. Neulo 2 oikein yhteen ja viimeinen silmukka oikein. Neulo 4. puikon ensimmäinen silmukka oikein ja tee sen jälkeen ylivetokavennus. Neulo loput silmukat oikein. Tee kavennukset tällä tavoin joka 2. krs kunnes jokaisella puikolla on jäljellä 6s. Tee sen jälkeen kavennukset jokaisella kierroksella. Kun jokaisella puikolla on jäljellä enää 2s, katkaise lanka ja vedä kaikkien silmukoiden läpi. Kiristä ja päättele sukat.

 Sädekavennus: 

Neulo jokaisen puikon keskellä ja lopussa 2 silmukkaa yhteen. Eli 4s oikein, 2s oikein yhteen, 4s oikein ja 2s oikein yhteen = 40s. Neulo nyt 4 välikierrosta ilman kavennuksia. Neulo jälleen jokaisen puikon keskellä ja lopussa 2 silmukkaa yhteen = 32s. Neulo nyt 3 välikierrosta ilman kavennuksia. Jatka tällä lailla niin, että välikierrosten määrä vähenee aina yhdellä kunnen jokaisella puikolla on enää 2 silmukkaa. Katkaise lanka n. 10 cm:n mittaiseksi ja vedä se kaikkien silmukoiden läpi. Kiristä ja päättele sukat. 

Tältä näyttää sädekavennus: 




Lopuksi voit kostuttaa valmiit sukat ja muotoilla ne vaikka sukkaplokkien avulla muotoonsa. Näin pinnasta tulee tasainen. Voit myös höyryttää valmiit sukat kostean liinan läpi höyrysilitysraudalla. Älä kuitenkaan paina vaan höyryttele kevyesti, jottei silmukat litisty. 

Varren korkeutta ja joustimen mallia muuntelemalla saat helposti samalla ohjeella erinäköisiä sukkia. Leikittele rohkeasti väreillä, sillä villasukkien ei tarvitse olla tylsiä! Instagramista ja Pinterestistä löytyy kyllä ideoita jos itsellä ei aina sytytä :) 


Räsymattosukkia

Olen jo pitkään halunnut kokeilla neuloa räsymattosukkia, mutta sopivia lankoja ei muka ole löytynyt. Lankavaraston siivouksen yhteydessä vastaan tuli muutama unohdettu kerä, joille ei oikein ole ollut sopivaa yksiväristä lankaa yhdistettäväksi. Niinpä päätin kokeilla yhdistää nämä kaksi raidallista. 

Lankojen värit on kyllä niin kaukana toisistaan, että ensimmäisten raitojen jälkeen meinasin purkaa koko siihen asti neulotun sukan. Päätin kuitenkin antaa langoille mahdollisuuden ja tein yhden sukan loppuun saakka. 




Ei se yhdistelmä lopulta niin kamala ollutkaan, joten eka sukka sai parin. Näissä neuloin aina yhdellä raitalangalla kaksi kierrosta ja sitten lanka vaihtui. 




Innostuin niin tuosta sateenkaarilangan värityksestä, että siitä piti tehdä vielä toisetkin sukat. Tässä raidat vaihtui kierroksen välein ja toisena raitalankana oli pohjaväri keltainen. Näistä tuli ihanan keväiset! 




Vielä olisi haaveena tehdä pitkät räsymattosukat kunhan sopivat raitalangat sattuu kohdalle. Ehkä pitää kaivella noita omia lankalaatikoita vähän syvemmältä, jos ne sieltä vaikka sattuisikin löytymään!



Mukavaa maaliskuun alkua ja lähestyvän kevään odotusta! 

Metsäsukat miehelle

 Näin Isänpäivänä on hyvä julkaista juttu näistä meidän perheen isälle neulomistani sukista. Nämä valmistui jo aiemmin syksyllä kun sain käsiini Kauneimmat Käsityöt -lehden. Siinä yhdellä sivulla oli Metsäsukat -malli ja niinpä se päätyi puikoille hetimiten. 





Mallin varteen sai hyvin upoteltua jämälankoja ja niitähän löytyi. Lopulta rajaus kolmeen meinasi olla hankalaa, kun vaihtoehtoja olisi ollut yllinkyllin! Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi raitoja voinut olla enemmänkin, mutta kerrankin lähdin noudattamaan ohjetta "orjallisesti". 




Malli oli sinänsä helppo ja niinpä neuloin usein tv:tä katsellessa. Varren broken seed- mallilla en ollut ennen mitään neulonutkaan, joten tuli samalla opittua uuttakin. 




Rohkeasti ujuttelin varteen yhdeksi väriksi pinkin, koska se sopi kahden muun värin kanssa mielestäni hyvin yhteen. Sanomista ei ainakaan värivalinnasta tullut, joten ilmeisesti se oli ihan onnistunut :) 
 


Sukat on olleet jo kovalla käytöllä ja vähän olen huolestuneena seurannut teräosan nyppyyntymistä. En muista, että aiemmin olisi näin nopeasti tullut tuollaista jälkeä. Lankoina näissä on seiskaveikka ja ehkä laadussa on tapahtunut jotain muutosta heikompaan suuntaan. Miehelle yleensäkin neulon tuosta langasta ja hyvänä on sukat pysyneet tähän asti. Harmillista! 

Tänään meidän perheen isä sai lahjaksi ulkoiluharrastukseen liittyviä juttuja. Nämäkin sukat olisi sopineet teemaan paremmin kuin hyvin.

Mitenkäs teillä on Isien tärkeää päivää juhlittu? 


P.S. Malli löytyy Kauneimmat Käsityöt -lehden numerosta 6/2022. 

Sukkalaatikko 6/2022

 Kesäkuussa neulojan villitsi raidat. Takana oli yksi epäonnistunut raitasukkakokeilu, joten nyt piti onnistua! 

Alku lähtikin mukavasti liikkeelle ja langat soljui puikoilla. Värit vaihtui nätisti ilman suurempaa säätämistä. Visio oli ollut vahva ja näytti siltä, että ongelmia tuskin tulisi. Miten väärässä olinkaan....




Tähän asti meni hyvin, mutta sitten teräosassa punaisten jälkeen värin piti vaihtua. Sepäs osoittautuikin hankalaksi. Kokeilin vaikka mitä vaihtoehtoja, mutta mikään ei tuntunut sävyiltään sopivan. Piti laittaa neulomus jäähylle ja neuloja myös! 

Lopulta vetäydyin lankakerineni kasvihuoneeseen lempipaikalle rottinkituoliin tuumimaan. Siinä istuskellessani ajatukset jotenkin rauhoittui ja selkiytyi. Kävin vielä kerran lankojani läpi ja sieltä se oikea lanka lopulta löytyi.   




Tumma petrooli oli sävynä sellainen, joka nätisti lopulta istui sukan muiden värien kanssa samaan sävymaailmaan. Näiden sukkien langat löytyi kaikki omista varastoista ja osa oli ihan jämänöttösiä. Olikin mukava saada jämälankakoria vähän tyhjemmäksi!




Näiden sukkien lanka on Nalle-langan vahvuista ja osa onkin Nallea. Mukava oli välillä neuloa vähän ohuemmastakin langasta. Se ei enää ole itselle inhokkivahvuus sen jälkeen kun tutustuin fingerin-vahvuisiin lankoihin. Päinvastoin, seiskaveikka tuntuu välillä jopa liian paksulta! 

Mikä on sun suosikki vahvuus sukkalangoissa? 


Sukkalaatikko 4/2022

 Oon nyt todella myöhässä näiden sukkalaatikko sukkien bloggaamisen kanssa, joten huhti- ja toukokuun sukat tuleekin nyt melkein perätysten! 

Huhtikuun sukat valmistui kyllä hyvissä ajoin. Nämä oli eräänlaiset testisukat. Kokeilin yhdistää kahta eri vahvuutta merinovillalankaa ja mielestäni se onnistui ihan hyvin. Lankoina näissä on Sagawoolin  Irja merinosukkalanka sävyssä Ranta sekä Austermannin Merino 105 sävyssä luonnonvalkoinen. 




Malli tuttuun tapaan tällainen sneaker, koska intoa neuloa pidempivartisia ei vaan tuolla hetkellä ollut.  Näistä tuli silti kivat kesäsukkaset värinsä puolesta. Mitkään lirppanat nämä ei kuitenkaan ole, joten käyttää voi myös talviaikaan. 



Tuossa Sagawoolin langassa on kyllä älyttömän kauniit värit! Onneksi sitä jäi vielä puolet, joten voin sitä yhdistää myöhemminkin jonkin toisen langan kanssa. Ja toki aina voi tilata lisää, jos pääsee loppumaan =D. 



Sukkalaatikko 3/2022

 Maaliskuun sukkien valmistumisen kanssa mentiinkin aika tirpalle! Nyt on taas puikoilla niin ruuhkaa, että joutui oikein tiukasti itseä komentamaan, jotta sukkapari ehti ajoissa valmiiksi =D 

Näiden sukkien lanka on jo aikaa sitten ostettu ja hartaasti sitä on pyöritelty ja mietitty mitä siitä tekisi. Alkuun mietin minkä langan kanssa sen yhdistäisi, mutta onneksi luovuin siitä ajatuksesta. Tämä riittää ihan yksinään. 

 


 

Sukkien mallikaan ei ollut selvillä aloittaessa vaan se syntyi tehdessä. Varteen 1 oikein, 1 nurin joustin ja oikea silmukka takareunasta neuloen. Joustimen jälkeen jokunen kierros 1 nurin, 3 oikein neulosta ja sitten vahvistettu kantapää. 

Kantapään jälkeen jatkoin palmikon tyylisellä jalkaterän päälliosan ja jalkapohja sileää neulosta. 




Ei siitä hullumpi tullut! Palmikot pääsisivät ehkä paremmin oikeuksiinsa yksivärisessä langassa, joten sekin vaihtoehto täytyy vissiin kokeilla. Värin liuku tässä langassa on nätti ja aika keväiset sukkaset näistäkin lopulta tuli. 



Huhtikuun sukkien idea onkin jo valmiina, joten seuraavaksi jotain vähän toisenlaista puikoille. 

Mukavaa maaliskuun viimeistä viikkoa sinulle!

Sukkalaatikko 2/2022

 Helmikuun sukat sai inspiraation lähestyvästä keväästä!

Tilasin viime keväänä Freija yarn -verkkokaupasta  ihania käsinvärjättyjä lankoja nimeltä Tahiti ja Pioni.

Kuvaus langasta Freija yarnin sivuilta:

Freijan merino DK sock on nelisäikeinen lanka, joka sopii loistavasti sukkiin sekä neulepuseroihin, mutta myös pipoihin, lapasiin ja muihin asusteisiin. Langassa on ihanan pehmeää superwash käsiteltyä merinovillaa ja kulutusta kestävää nylonia.

 

Vasemmalla sävy Tahiti ja oikealla Pioni

Näihin sukkiin väriksi valikoitui Pioni ja sille kaveriksi Gjestalin Maijasta pirtsakka vihreä. Alkuun tuntui väärältä yhdistää noinkin erilaisia lankoja, mutta Maijasta tuli lopulta ihan hyvä kaveri merinolle. 

Helmikuun sukkien malli on ihan omasta päästä, sillä olen huono tekemään mallin mukaan muita kuin kirjoneulesukkia. Varteen neuloin kolme raitaa tuomaan ilmettä. Resori on 3 oikein, 1 nurin joustinta ja kantapään tein vaihteeksi ranskalaisen. Siihen löytyi hyvä ohje Neulovilla -sivustolta. Näissä sukissa silmukoita on 48 ja puikot oli kokoa 3,5. Merinovilla tahtoo venyä, joten koko saa olla aika napakka.

 


Tämä merinovilla on niin mukavaa neulottavaa, että kun sen makuun kerran pääsee niin muuta ei haluaisi neuloakaan! Neulomiseni alkutaipaleella kammoksuin ohuita lankoja ja ajattelin, että niistä neulominen kestää tavattoman kauan. Nyt olen joutunut muuttamaan käsitystä ja onneksi niin, sillä markkinoille on tullut toinen toistaan kauniimpia, ohuita lankoja!



Nyt on molemmat langat käytetty ja vielä odottaa inspiraatiota yksi vyyhti tällaista ohutta käsinvärjättyä merinovillaa. Näin ollaan hyvässä vauhdissa ja Sukkalaatikko 2022 toinen sukkapari valmis!

 

Sukkalaatikko 1/2022

Yhtenä osana Neulebingoa päätin osallistua Sukkalaatikko 2022 neulontaan. Tämä on ensimmäinen kerta, joten katsotaan miten onnistun! 

Erityisesti tuolla Instagramissa on viime vuonna jo vilahdellut sukkia, joihin on neulottu kuvioksi Marimekko -teksti. Tavoilleni ominaista on innostua näistä hittijutuista aina hieman myöhässä, niin tässäkin tapauksessa. Kirjasin nämä sukat myös osaksi tuota samaista Neulebingoa, joten toteutuessaan saisin sinnekin rastin. 

 

 




Sukkien väreiksi valikoitui hempeä roosa ja tekstin väriksi valkoinen. Pohjaväri on seiskaveikkaa ja valkoinen lanka puolestaan House Onni -lankaa. Tekstin kaavio löytyy Nojatuolin uumenista -blogista ja Instagramista @diy.by.anni -tililtä. 

Neuloin 3,5 koon puikoilla ja 48 silmukalla.  Varresta halusin nilkkamittaisen ja sen joustin on neulottu 1o, 1n. Oikea silmukka on neulottu takareunasta, jolloin ilmeestä tulee hieman erilainen. Kärkikavennuksena näissä on leveä nauhakavennus. Tuntui sopivan malliin parhaiten.




Kokeilin alkuun tikapuutekniikkaa tuohon tekstin neulomiseen, mutta en oikein sitä ymmärtänyt. Niinpä toteutin näissä lankadominanssia ja päätin jättää tikapuun opettelemisen toiseen kertaan. Harmittavasti teksti uppoaa tuonne pohjaväriin hieman liikaa, eikä erotu kunnolla. Värien kontrasti olisi saanut olla suurempi.Voipi olla, että joutuu vielä toisetkin sukkaset neulomaan tällä mallilla :) 

Sukat valmistui aika nopsaan ja ehti juuri tammikuun puolella valmiiksi. Näin ollen ensimmäinen pari vuoden 2022 Sukkalaatikosta on valmiina!