Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohje. Näytä kaikki tekstit

Näin neulot villasukat

Lov!t Käsityöverkkokaupan Emilian kanssa kirjoiteltiin pari vuotta sitten Yksinkertaiset ja ymmärrettävät ohjeet villasukkien neulomiseen.  Laitanpa ohjeen nyt tännekin 😊

Näin neulot villasukat

Koko n.38 

Tarvikkeet:  

  • Villalankaa esim. Novita 7 veljestä, mallissa käytetty Schachenmayr Regia Stockholm Color, tiheys 20s ja 28 krs  
  • sukkapuikot nro 3,5 tai käsialan mukaan

 Mallineuleet:

  • Joustinneule suljettuna neuleena :*2o,2n* tai *1o,1n* tai *3o,1n*, toista *--* 
  • Sileä neule suljettuna neuleena: neulo kaikki kerrokset oikein. 

 

Luo 48 silmukkaa ja jaa ne tasan neljälle puikolle, 12 kullekin. Kerros vaihtuu aina 1. ja 4. puikon välissä. Neulo haluamaasi joustinta suljettuna neuleena haluamasi korkeuden verran. Mallisukan joustin on 2o, 2n ja kerroksia on 8, sillä neuloin näistä nilkkasukat.





Kun joustimen korkeus on sopiva, on aika aloittaa kantapää. Neulo 1. puikon silmukat 4. puikolle. Näin silmukat jakautuvat kolmelle puikolle seuraavasti: 12-12-24. Käännä työ ja neulo nyt kaikki 24 silmukkaa nurin. Käännä työ ja aloita vahvistettu kantapää.




Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo seuraava oikein. Jatka näin, 1s neulomatta, 1s oikein,  kierros loppuun saakka. Käännä ja neulo nurjalla puolella silmukat nurin. Neulo näitä kierroksia vuorotellen,  kunnes niitä on 24 eli nostettujen silmukoiden kerrosmäärä on 12. Näin itse sen helpoiten lasken. 




Kun olet viimeksi neulonut nurjan puolen silmukat on aika aloittaa kantapohjan kavennukset. Jatka samaa vahvistettua neuletta ja neulo kunnes jäljellä on enää 9 silmukkaa. Tee sitten ylivetokavennus eli nosta 1 silmukka neulomatta, neulo seuraava oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun yli. Käännä työ. Nosta 1s, neulo seuraavat silmukat nurin kunnes jäljellä on 9s. Neulo 2 seuraavaa silmukkaa nurin yhteen ja käännä työ. Jatka samalla lailla niin, että sivu silmukat vähenevät joka kierroksella, mutta keskisilmukat pysyvät samana eli 8.




Kun sivusilmukat loppuvat on kantapohja valmis. Jaa nyt nämä silmukat kahdelle puikolle niin, että molemmille tulee 4s. Neulo 4. puikon silmukat niin että saat langan keskelle. Nyt käytössä on taas 4 puikkoa. 

Poimi 1. puikolle nyt kantapohjan 4 silmukan lisäksi kantalapun sivusta yhteensä 13 silmukkaa. Voit joko vain poimia nämä tai neuloa suoraan. Itse suosin jälkimmäistä tapaa. Eli tällöin vedän langan reunasilmukan läpi ja silmukka on valmis.



Neulo seuraavaksi 2. ja 3. puikon silmukat oikein ja poimi/neulo kantalapun toiselta sivulta samoin 13 silmukkaa ja neulo loput 4s. Sukan pitäisi näyttää nyt tältä:




Näillä 58 silmukalla jatketaan sileää neuletta. Samalla aloitetaan kiilakavennukset eli neulotaan 1. puikon lopussa 2 viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja 4. puikon alussa tehdään ylivetokavennus. Kavennukset toistetaan joka 2. kierroksella kunnes silmukoita on kaikilla puikoilla jäljellä 12.




Nyt jatketaan sileää neuletta niin pitkästi, että pohjan pituus on n. 20cm tai kun pikkuvarvas peittyy. Tähän löytyy hyvä mittataulukko esim. Lankamaailman sivuilta: 

Sukkataulukko

Kun pohjan pituus on sopiva, on aika aloittaa kärkikavennukset. Voit tehdä joko nauhakavennuksen tai sädekavennuksen.

Nauhakavennus: 

Neulo 1. puikon silmukat kunnes jäljellä on 3s. Neulo 2 oikein yhteen ja viimeinen silmukka oikein. Neulo 2. puikon ensimmäinen silmukka oikein ja tee sen jälkeen ylivetokavennus. Neulo loput silmukat oikein. Neulo 3. puikon silmukat kunnes jäljellä on 3s. Neulo 2 oikein yhteen ja viimeinen silmukka oikein. Neulo 4. puikon ensimmäinen silmukka oikein ja tee sen jälkeen ylivetokavennus. Neulo loput silmukat oikein. Tee kavennukset tällä tavoin joka 2. krs kunnes jokaisella puikolla on jäljellä 6s. Tee sen jälkeen kavennukset jokaisella kierroksella. Kun jokaisella puikolla on jäljellä enää 2s, katkaise lanka ja vedä kaikkien silmukoiden läpi. Kiristä ja päättele sukat.

 Sädekavennus: 

Neulo jokaisen puikon keskellä ja lopussa 2 silmukkaa yhteen. Eli 4s oikein, 2s oikein yhteen, 4s oikein ja 2s oikein yhteen = 40s. Neulo nyt 4 välikierrosta ilman kavennuksia. Neulo jälleen jokaisen puikon keskellä ja lopussa 2 silmukkaa yhteen = 32s. Neulo nyt 3 välikierrosta ilman kavennuksia. Jatka tällä lailla niin, että välikierrosten määrä vähenee aina yhdellä kunnen jokaisella puikolla on enää 2 silmukkaa. Katkaise lanka n. 10 cm:n mittaiseksi ja vedä se kaikkien silmukoiden läpi. Kiristä ja päättele sukat. 

Tältä näyttää sädekavennus: 




Lopuksi voit kostuttaa valmiit sukat ja muotoilla ne vaikka sukkaplokkien avulla muotoonsa. Näin pinnasta tulee tasainen. Voit myös höyryttää valmiit sukat kostean liinan läpi höyrysilitysraudalla. Älä kuitenkaan paina vaan höyryttele kevyesti, jottei silmukat litisty. 

Varren korkeutta ja joustimen mallia muuntelemalla saat helposti samalla ohjeella erinäköisiä sukkia. Leikittele rohkeasti väreillä, sillä villasukkien ei tarvitse olla tylsiä! Instagramista ja Pinterestistä löytyy kyllä ideoita jos itsellä ei aina sytytä :) 


H A T T A R A pipon ohje julkaistu

 Jo vuosi sitten neuloin H A T T A R A pipon protot. Tytär toivoi muhkeaa ja paksusta langasta neulottua pipoa ja silloin jo langaksi valikoitui Drops Eskimo, nykynimeltään Drops Snow, 100% villalanka. Pipon neulos oli toiveiden mukaisesti 1 oikein, 1 nurin joustinta. Sittemmin tyttären pipokokoelma on kasvanut ainakin kolmella eri värisellä pipolla, mutta samalla mallilla. 😄


 

Viime syksynä hieman parantelin mallia ja kirjoittelin ohjetta itselleni muistiin. Sitten sain yhteydenoton Kädentaitajien Putiikista  Kalajoelta, jonne tuotteitani pyydettiin myyntiin. Tämä pipo oli yksi niistä tuotteista. Instagramissa olleen nimiehdotuskilpailun myötä pipolle saatiin nimeksi Hattara. Se kuvaakin hyvin tätä muhkeaa ja pörröistä pipoa ♥


 

Aika pian sen jälkeen kun pipo oli vilahdellut tuolla Instagramin puolella, sen ohjeesta tuli kysely. Tuolloin en heti siihen tarttunut, mutta jäihän se korvan taakse kutkuttelemaan. Niinpä alkuvuodesta aloin työstää ohjetta. Vaikka malli on yksinkertainen niin ohjeen aukikirjoittaminen ei kuitenkaan ollut ihan suitsait tehty. Testailin ja kirjoitin ja taas testailin, kunnes se oli valmis koeneulottavaksi.  Koeneulojien palautteen pohjalta tein vielä viimeiset muutokset ohjeeseen ennen sen julkaisemista. 

 


 

Nyt H A T T A R A pipon ohje on valmis ja se on julkaistu Ravelryssa. Ohje on vain yksityiskäyttöön eli itsellesi tai lahjaksi voit sen mukaan neuloa. Olisi kiva nähdä millaisia pipoja ohje innoittaa neulomaan, joten tägää rohkeasti #hattarapipo tai @peukaloinen_. Otan myös mielelläni palautetta ohjeen toimivuudesta vastaan! 

Mukavaa maalikuista viikkoa sinulle!

Virkatut kestoliinat + ohje

 


 Aina muiden töiden lomassa tai välissä olen virkannut näitä kestoliinoja. Tykkään siitä, että ne valmistuvat nopeasti ja virkatessa ei tarvitse koko ajan seurata mallia. Näitä on tullut tehtyä jo niin monta, että helposti onnistuu vaikka televisiota katsellessa :)

Olen tehnyt näitä sekä puuvilla-bambulangasta, että 100% puuvillalangasta. Bambulangan etuna on sen antibakteerisuus. Lisäksi bambu on pelkkää puuvillaa imukykyisempi, jolloin se puoltaa hyvin paikkaansa esim. keittiö käytössä. Parasta tässä on sen pesunkesto. Voit huoletta heittää sen pesukoneeseen muun pyykin joukkoon. Paras pesulämpötila on 40­°C, mutta olen pessyt välillä myös 60°C. Hyvin on kestänyt kuumemmankin pesun. 



Tämän mallin virkkaukseen tarvitsee osata virkata vain ketjusilmukoita, kiinteitä silmukoita sekä pylväitä. Tässäpä ohje:

1.krs: Virkkaa 40 ketjusilmukkaa (kjs) ja lisäksi 2 kjs kääntymistä varten. 

2.krs: Virkkaa pylväs (p) jokaiseen ketjusilmukkaan kierroksen loppuun saakka.Virkkaa 2 kjs kääntymistä varten. 

3.krs: Virkkaa kuten 2.krs.

4.krs: Virkkaa  *1 kiinteä silmukka (ks), 1 pylväs (p)* , toista *-* kierros loppuun. Virkkaa lopuksi 2 kjs kääntymistä varten. Voit toistaa tätä 4. krs niin monta kertaa kuin haluat. Itse tein 5 tällaista kierrosta ja väliin yksi kierros pelkkiä pylväitä.

Jatka näin, kunnes liina on haluamasi kokoinen. Näiden virkkaamieni koko on n. 20cm x 20cm. Vedä lopuksi lanka viimeisen silmukan läpi, tee solmu ja päättele työ pujotellen lanka neulan avulla. 

Halutessasi voit muotoilla työn oikeaan kokoon. Kastele se kevyesti ja pingota nuppineulojen avulla mittoihinsa. Anna kuivua. Myös kevyesti höyryttämällä voit muotoilla liinan oikean kokoiseksi. 

Näissä liinoissa käyttämäni lanka on Alize Bella Batik, jota tilasin alkukesästä Lankavan alesta. Tämä on 100% puuvillaa, aika ohutta, mutta mukavaa virkata. Langan liukuvärjäys tuo mukavasti ilmettä näihin liinoihin. Aiemmat ovatkin olleet kaikki yksivärisiä, joten vaihtelu todellakin virkistää!