Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulepaita. Näytä kaikki tekstit

Neulevuosi 2023

 Heippa!

Täällä on ollut aika hiljaista pitkän aikaa, mutta ei tässä toimettomana olla oltu. Päinvastoin! Monta rautaa tulessa yhtä aikaa, mutta niistä myöhemmin lisää. 

Nyt ajattelin tehdä katsauksen viime vuoden aikaansaannoksiin eli mitä kaikkea tulikaan tehtyä. 

Vuosi starttasi tilaustyöllä ja pääsin kokeilemaan sellaista mitä en ennen ollut tehnyt. Palatossut oli kyllä lapsuudesta tutut, jolloin mummu niitä paljon neuloi. Tämä oli kiva työ ja etenkin kun asiakkaan edelliset oli hänen mummonsa tekemät, jotka oli nyt tulleet tiensä päähän. Ehkä näillä kolmella parilla pääsee nyt jonkin aikaa eteenpäin.

 




Maaliskuulla lisääntyvä auringonvalo innoitti näihin värikkäisiin polvisukkiin. Raitalankaa oli vain sen verran, että riitti varsiin, joten teristä tuli pakon sanelemana yksiväriset. 



Ennen huhtikuun Ylläksen reissua tein loppuun jo edellisenä syksynä aloittamani Linka Neumannin Alasuq -neulepaidan. Alkujaan olisin halunnut tähän pohjaväriksi vaalean sammaleenvihreän, mutta silloin väreissä oli paljon saatavuushaasteita koronan jälkimainingeissa. Niinpä päädyin ruskeaan ja se osoittautui ihan kelpo valinnaksi. 
Neule on muutamia kertoja ollut päällä kovimmilla pakkasilla sekä kevään aurinkoisina päivinä kun takkia ei ole tarvinnut. Hyvin sillä tarkenee. 



   

Alasuqista jäi jonkin verran lankoja yli ja koska oli into päällä niin aloitin toisen neuleen. Hélène Magnùssonin Maja-neuletakkiin olin ihastunut jo muutama vuosi sitten ja langatkin oli malliin sopivat. Siispä sitä neulomaan! 
Neule on steekkaamista vaille valmis ja olen kerännyt sitä varten rohkeutta tässä jo kohta siis vuoden!  




Välillä koitan saada lankavarastoa vähemmäksi ja jämiä mm. tällaisiin lyhytvartisiin sukkiin. Hitaasti tyhjenee kun joku niitä lankoja kaiken maailman tarjouksista meille kotiin kantaa! 


Kesällä laitoin puikot jäähylle ja aloin heilutella virkkuukoukkua. Tässäkin sama tavoite: saada puuvillalankavarastoja vähemmäksi. Virkkasin sitten pyörylöitä ja neliöitä ja niitä on valmiina nyt  tuollainen 15 litran muovilaatikko. Mitä niistä tulee niin sitä en vielä tiedä, mutta kyllä se joku päivä valkenee :) 



Tämän seuraavan kuvan kohdalla saisikin vetää ruksin seinään, sillä tällaista teen TODELLA harvoin. Tiedän, että pitäisi parsia ja paikata, mutta olen äärimmäisen laiska sellaiseen. Ennemmin teen uutta ja sehän ei ole aina kovin järkevää. 
Miehelle muutama vuosi sitten neulomani mökkisukat oli reikiintyneet pohjista niin pahoin, että parsiminen ei olisi auttanut. Onneksi varastoista löytyikin vielä 1,5 kerää samaa lankaa, joten neuloin uudet terät. Nyt passaa tallustella jälleen! 
Me ollaan villasukkien superkuluttajia, sillä aina kun ollaan kotona, ollaan villasukissa ♥




Loppukesällä tein välityönä Ksenia Naidyonin Stormy Sky -huivin. Lankana tässä on Austermann Algarve Color 100% puuvillalanka. Mulle tyypillisin lankavalinta on juuri tuollainen kirjava tai pätkävärjätty. Rakastan värejä ♥ 




Syyskuun alussa tehtiin miehen kanssa kahdestaan reissu Amsterdamiin. Siellä mulla ei tainnut olla mukana käsityötä, mutta vähän vahingossa osuttiin kadulle, jolla oli lankakauppa. Eikä mikä tahansa lankakauppa vaan Stephen & Penelope -lankakauppa ♥ 
Olin niin tohkeissani, että vasta jälkeenpäin tajusin itse Stephen Westin olleen kaupalla paikalla! Ihan vähän ostin lankaa, koska eihän sitä nyt voinut olla ostamatta. 






Syksyllä aloitinkin sitten monta projektia samanaikaisesti. Ekana puikoille pääsi Muita ihania Tiinan suunnittelemat Lokasukat. Näin tämän väriyhdistelmän instagramissa ja siitä se ajatus sitten lähti. Sattuipa langatkin löytymään sieltä kuuluisasta omasta lankavarastosta :) Nämä valmistui ihan joulukuun viimeisinä päivinä enkä ole valmiista sukista vielä ehtinyt kuvaa ottaa.



Lokasukkien kanssa vuorotellen neuloin itselle pitkää neulepaitaa. Törmäsin Prismassa tähän lankaan ja oli ihan pakko päästä kokeilemaan millaista pintaa siitä tulee. 
Neuloin kaksinkertaisella langalla ja pinnasta tuli kaunis liukuväri. Ohjetta tähän minulla ei ollut vaan laskeskelin tiheyksiä ja niistä sitten mittailin leveydet ja pituudet. Tämäkin neule valmistui vuoden vaihteessa, mutta päättelyt ja kuvaaminen on vielä tekemättä. Ainoa vaihekuva on tuossa alla kun oli niin persikkaista puikoilla ja lasissa :) 








Edellisten sukkien ja oman neuleen väliin kiilasi loppuvuodesta vielä tyttären tilausneule joka toki oli saatava puikoille h-e-t-i. Tämän tein myös ilman varsinaista ohjetta pelkän mallitilkun ja mittanauhan perusteella. Hihat ja etu- sekä takakappale neulottiin ominaan ja lopuksi ommeltiin osat kokoon. Lankoina tässä on Dropsin Kid Silk ja Brushed Alpaca Silk. Neuleesta tuli ihanan kevyt ja se valmistui lopulta aika nopsaan. 





Siinäpä oli Peukaloisen Neulevuosi 2023 kokonaisuudessaan. Jotain sukkia saattoi jäädä matkasta, mutta vuosi oli selkeästi neulepaitojen vuosi. 

Miltä sinun neulevuosi 2023 näytti? 



Le Pouf Sweater

 Joskus projekteissa kestää kauan. Niin kävi tämän neuleen kanssa. Aloitin Le Pouf Sweaterin viime vuonna maaliskuun lopulla. Neulominen eteni alkuun aika nopeasti ja oli ihana päästä viimeinkin käyttämään käsinvärjättyjä merinovillalankoja. Etenkin neuleen värijärjestyksen suunnitteleminen oli suorastaan kutkuttavaa!  

 


 


Ohje oli englannin kielinen ja alkuun jännitin, että miten mahtaa onnistua sen ymmärtäminen. Ohje oli kuitenkin helppo ja neulominen eteni mukavasti.

Mallissa käytetty tekniikka on englanniksi marled ja google kääntäjän mukaan se tarkoittaisi marmoroitua. Itse ajattelisin enemmänkin liukuvärjättyä. Jokatapauksessa neule on neulottu kaksinkertaisella langalla niin, että alkuun molemmat langat on samaa väriä ja n.10 kierroksen jälkeen toisen langan väri vaihtuu. Taas neulotaan n.10 kierrosta ja vaihdetaan toinenkin lanka samanväriseksi. Tällä tavalla värit ikäänkuin sulautuvat toisiinsa. 

 



Kesään mennessä neule oli toista hihaa vaille valmis. Sitten tuli kaikkea muuta hommaa ja tämä työ jäi taka-alalle. Ehdin sen jälkeenkin neuloa vaikka mitä, mutta tämä työ ei vaan innostanut siinä kohtaa. 

Muutama viikko sitten otin itseäni niskasta kiinni ja yhden viikonlopun aikana neuloin puuttuvan hihan sekä viimeistelin pääntien. Ei siinä sen kauempaa mennyt. 




Neule oli pakko saada heti käyttöön, joten en ole sitä kastellut ja se hieman näkyy tuossa etukappaleella kierroksen vaihtumiskohdan kohoumana. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen tein neuleesta vähän pidemmän, sillä pitkäselkäisenä se olisi jäänyt hieman liian lyhyeksi. Silti on pitänyt vähän sulatella tuota mittaa, sillä aiemmin yläosien on pitänyt yltä aina takamuksen päälle. Tähän malliin se mitta ei kuitenkaan olisi sopinut, joten nyt sitten opetellaan pitämään vähän lyhyempiä neuleita =D 

Kaikki puseron langat on siis käsinvärjättyjä, fingering vahvuisia merinolankoja. Olen ostanut ne  Freija yarnilta sekä Anceliga Designilta. Sinisävyinen lanka on Wool Me Once Fibersin Kässäkirstusta. 

Alunperin ihastuin Julie Dubreuxin alias Julie Knits In Paris malliin Whateversweater. Neuleessa oli käytetty ihanan pirteitä värejä ja pelkästään kuva sai hyvälle tuulelle. Sillä ajatuksellä lähdin tätä neuletta neulomaan ja vaikka värit ei olekaan ihan niin kirkkaat kuin Julien mallissa, niin tästä tuli kyllä ihan lempineule!

Mohairneule

 Viime keväänä heti Strömsö -neuleen valmistuttua intoa oli neuloa toinenkin neulepusero, tällä kertaa tyttärelle. Toiveena oli ihan perusneule, mutta hiha saisi olla hieman pussittuva. Mallista toivottiin myös hieman rennonpaa eikä kovin ihonmyötäistä. Tällainen malli löytyi  Lankamaailman sivuilta, ilmaisista neuleohjeista. Nuoren mohairneule täytti tyttären toiveet, joten tilasin samasta paikasta myös langat neuleeseen. 

 

 

Mallissa käytetty lanka on Onion Mohair + Wool, pehmeä ja kevyt mohairin ja villan sekoitus. Villan  ansiosta Mohair+Wool ei ole niin pörröistä kuin moni muu mohairsekoite. Neule neulottiin kaksinkertaisella langalla ja nro 8 pyöröpuikoilla ylhäältä alas. Valmista tuli todella nopeasti.

 


Neuleesta tuli juuri toiveiden mukainen ja muutaman kerran sitä tytär ehtikin keväällä käyttää ennen ilmojen lämpenemistä. Nyt syksyllä muutama viikko sitten neule oli otettu uudelleen käyttöön ensimmäisten pakkasaamujen myötä. Samalla sain sovituskuvatkin viimein otettua. 





 

Ohje: Lankamaailma Nuoren Mohairneule

Lanka: Onion Mohair + Wool 50g (= 150m), värinro 316 tummansininen