Sukkalaatikko 5/2022

 Nytpä on päässyt käymään niin, että tämä sukkalaatikkoprojekti on alkanut jätättämään...ja pahasti. Toukokuun sukat valmistui vasta kesäkuun lopulla ja kesäkuun sukat on aloitettu eilen. Kevät tuli kertarysäyksellä ja se tarkoitti käsitöiden sivuun laittamista ja painelemista pihahommiin. 

Nämä toukokuun sukat on neulottu fingering -vahvuisesta käsinvärjätystä merinovillalangasta. Itseasiassa lankoja kulki koko matkan kaksi, yksivärinen luonnonvalkoinen Dropsin Baby Merino sekä tämä AnceligaDesignin käsinvärjätty keltainen ja roosa. 




Kuten ehkä jo arvasitkin, keltainen ei riittänyt ihan loppuun asti vaan kärjet piti soveltaa. Niinpä neuloin niistä roosanväriset. Ensin ajattelin jättää sukat tällaisiksi erittäin pelkistetyiksi. Jotain ne kuitenkin mielestäni vaativat, joten päätin sitten kirjailla kukkaisia varteen. Näin jälkeenpäin kun sukkia katselee, niin enemmänkin niitä olisi voinut olla ja olisi voinut käyttää vaikka eri värejä.   



Päätinkin elvyttää vähän kirjontataitojani ja harjoitella eri tekniikoita. Siten saisi mukavaa ilmettä muuten yksivärisiin neuleisiin ja neulepintoihin. Jonkin verran tuolla Instagramissa onkin jo vilahdellut kirjailtuja sukanvarsia. Olisiko se nyt nouseva trendi? 






2 kommenttia

  1. Mulla kävi viime vuonna samalla tapaa. Mutta onneksi tätä vuotta on vielä hyvin jäljellä, ehdit kuroa kiinni! Kivat sukat tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samaa ajattelin, sillä syksyllä yleensä ehtii paremmin :)

      Poista