Räsymattosukkia

Olen jo pitkään halunnut kokeilla neuloa räsymattosukkia, mutta sopivia lankoja ei muka ole löytynyt. Lankavaraston siivouksen yhteydessä vastaan tuli muutama unohdettu kerä, joille ei oikein ole ollut sopivaa yksiväristä lankaa yhdistettäväksi. Niinpä päätin kokeilla yhdistää nämä kaksi raidallista. 

Lankojen värit on kyllä niin kaukana toisistaan, että ensimmäisten raitojen jälkeen meinasin purkaa koko siihen asti neulotun sukan. Päätin kuitenkin antaa langoille mahdollisuuden ja tein yhden sukan loppuun saakka. 




Ei se yhdistelmä lopulta niin kamala ollutkaan, joten eka sukka sai parin. Näissä neuloin aina yhdellä raitalangalla kaksi kierrosta ja sitten lanka vaihtui. 




Innostuin niin tuosta sateenkaarilangan värityksestä, että siitä piti tehdä vielä toisetkin sukat. Tässä raidat vaihtui kierroksen välein ja toisena raitalankana oli pohjaväri keltainen. Näistä tuli ihanan keväiset! 




Vielä olisi haaveena tehdä pitkät räsymattosukat kunhan sopivat raitalangat sattuu kohdalle. Ehkä pitää kaivella noita omia lankalaatikoita vähän syvemmältä, jos ne sieltä vaikka sattuisikin löytymään!



Mukavaa maaliskuun alkua ja lähestyvän kevään odotusta! 

2 kommenttia

  1. Kauniita ovat molemmat 🤍 Minä tykkään tehdä ns. räsymattosukkia, mutta usein uskallus reippaisiin väriyhdistelmiin kuitenkin puuttuu - tai sitten puuttuvat ne sopivat langat🤍 Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vähän sama juttu itselläkin tuon uskalluksen suhteen. Oma värisilmä kun tahtoo hakea harmonisia yhdistelmiä ja sehän ei välttämättä päde räsymattosukkiin. Kivaa sunnuntai-iltaa sinullekin!

      Poista